Kuopion kaupungin lukioissa aloitamme lukuvuoden 2020–2021 lähiopetuksessa keskiviikkona 12.8.2020.
Lue tästä Kuopion opetusjohtaja Leena Auvisen mediatiedote Ta-va-taan koulussa taas keskiviikkona 12.8.2020!
Toiminta alkavan lukuvuoden alussa
Toimimme nyt alkavan lukuvuoden alussa seuraavien ohjeiden mukaan:
- Kouluun tullaan vain terveenä. Opiskelijan, opettajan tai muun oppilaitoksessa työskentelevän henkilön ei pidä osallistua lähiopetukseen tai muuhun oppilaitoksen tiloissa järjestettävään toimintaan, jos hänellä on sairastumiseen viittaavia oireita.
- Kouluun/työpaikalle ei voi jatkossa tulla infektio-oireisena tai sen jälkeen, ennen kuin mahdollinen koronavirustartunta on suljettu pois testillä.
- Jokainen pesee kätensä aina tullessaan kouluun sekä ennen kotiin lähtöä. Lisäksi kädet pestään ennen ruokailua, ulkoa sisälle tultaessa sekä aivastamisen tai yskimisen jälkeen. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin. Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään saatavilla olevaa käsihuuhdetta.
- Suojaa yksiminen. Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttöinen nenäliina. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella.
- Noudata turvavälejä. Lähiopetuksessa olevien ruokailu järjestetään porrastetusti. Ruokailuun jonotettaessa ja ruokailun aikana vältetään lähikontaktia ja säilytetään 1–2 metrin turvaväli muihin ruokailijoihin.
- Ei isoja tilaisuuksia. Isoja yhteistilaisuuksia (yli 50 henkilöä) ei järjestetä, jos väljyys- ja hygieniatekijöitä ei voida huomioida. Jokainen koulu antaa tarkemmat ohjeet mm. vanhempainiltojen toteutuksesta.
- Pidättäydytään omassa kuplassa. Opintomatkoja ja vierailuja koulun ulkopuolelle ja kouluun ei järjestetä toistaiseksi.
- Terveydenhuollon ja opiskelijahuollon palveluista tiedotetaan erikseen lukiokohtaisesti.
- Kevään 2020 ylioppilaiden ylioppilasjuhlat pyritään järjestämään lauantaina 29.8. Tarkemmat ohjeet annetaan lukioittain mahdollisimman pian.
Yllä olevat ohjeet perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön suositukseen (4.8.2020) ja opetushallituksen ohjeistukseen lukio-opetuksen järjestämisestä 1.8.2020 alkaen. Mahdollisesta etäopetukseen siirtymisestä joko kokonaan tai osittain tiedotetaan erikseen.
Valmiussuunnitelma
- Toimimme OKM:n ja THL:n suositusten mukaisesti
- Opetus aloitetaan normaalina lähiopetuksena 12.8.
- Jokainen tartuntaepäily asetetaan 14 vrk karanteeniin välittömästi.
- VAIHE 1: Jos riski lisääntyy, niin lukion opetustoiminnan väljentäminen tapahtuu niin, että 2. ja 3. opintovuosi etäopetuksessa ja 1. opintovuosi lähiopetuksessa.
- VAIHE 2: Jos tartuntaketju voidaan varmistaa yhteen lukioon, siirtyy koko lukio etäopetukseen. Etäopetukseen siirtyneen lukion opettajat opettavat myös mahdolliset muiden lukioiden kurssinsa etänä.
- VAIHE 3: Jos tartuntaketjun epäillään laajentuneen kaikkiin lukioihin, siirrytään koko lukiotoimessa etäopetukseen, kuten keväällä.
Jokaisesta vaiheesta tehdään erikseen Kuopion terveysviranomaisten ja opetustoimen johdon kanssa yhteinen päätös.