Opettajan työkokonaisuus ja tehtävät
Mistä työ koostuu
Vesot
Opettajan työhön kuuluu paljon muutakin kuin oppituntien pitäminen. Toistaiseksi palveluksessa olevalla sekä määräaikaisella vähintään lukuvuoden työajaksi otetulla viranhaltijalla on velvollisuus varsinaisten koulupäivien ja muun työvelvollisuuden lisäksi osallistua opinto- ja suunnittelutyöhön. Työaikaa näihin tehtäviin on käytettävissä 18 tuntia. Työaika ei sisällä mahdollista matka-aikaa tai ruokailuaikaa. Opinto- ja suunnittelutyöllä tarkoitetaan työnantajan määräämää muuta opettajatyötä kuin opetusta. Työaikaa voidaan käyttää myös työnantajan hyväksymään opettajan omaehtoiseen kouluttautumiseen.
Käytettävissä oleva työaika on sijoitettavissa työnantajan päättämällä tavalla. Tällä tarkoitetaan 18 tunnin työajan jaksottamista opetuksettomille päiville korkeintaan kolmen päivän ajalle, jolloin päivän pituus on vähintään 4 ja korkeintaan 6 tuntia. Näitä päiviä voivat olla arkipäivät kesäkeskeytysaikana välittömästi ennen tai jälkeen lukukauden työaikaa tai lukuvuoden työajan aikana lauantaipäivät. Työaikaa voidaan käyttää myös lyhyempinä vähintään 2 tunnin jaksoina oppilastyöpäivinä.
Opettajatyöpäivien työaikaan on täysimääräisesti velvoitettu opettaja, joka tekee täyttä työaikaa. Osa-aikaisesti virkaansa hoitavan velvoitetta määrättäessä sovelletaan osa-aikaprosenttia. Lukuvuoden työajaksi otetulla tarkoitetaan myös viranhaltijaa, joka on toisiaan seuraavissa katkeamattomissa virkasuhteissa.
Yhteissuunnittelutyöaika
Opettajalle määrättyjen viikoittaisten opetus- ja muiden tehtävien lisäksi opettajan tulee osallistua koulussa opetuksen yhteissuunnitteluun, aineryhmittäisiin ja asiaryhmittäisiin neuvonpitoihin, kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä opetuksen suunnitteluun ja yhteiseen koulutukseen sekä koulun toiminnan kehittämiseen liittyvien tehtävien tekemiseen. Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on PERUSOPETUKSESSA enintään 120 tuntia, mutta sitä tulee käyttää mahdollisuuksien mukaan tasaisesti koko lukuvuoden työaikana. Yhteissuunnittelutyöajan käyttö suunnitellaan oppilastyöpäiville.
LUKIOSSA opettajan työaikaan kuuluu osallistuminen yhteissuunnitteluun. Yhteissuunnitteluun kuuluvat mm.
opettajakokoukset, aineryhmäkokoukset, neuvottelut sekä yhteinen koulutus tai työn kehittäminen. Yhteissuunnittelutyöaikaa ei ole käytettävissä opetukseen tai opettajan oman opetuksen suunnitteluun.
Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on enintään 101 tuntia, mutta sitä tulee käyttää mahdollisuuksien mukaan tasaisesti koko lukuvuoden työaikana. Yhteissuunnittelutyöajan käyttö suunnitellaan opiskelijatyöpäiville. Aikuislukiossa ys-aikaa on enintään 89 tuntia. Yhteissuunnittelutyöajalla ei lisätä lukuvuoden opettajatyöpäivien määrää.
Osa-aikaisesti virkaansa hoitavilla sovelletaan osa-aikaprosenttia. Opettajilla, joiden virkasuhde kestää lyhyemmän ajan kuin lukuvuoden työajan, tulee yhteissuunnittelutyöajan määrä suhteuttaa virkasuhteen kestoon. Työnantaja määrää yhteissuunnitteluajalla tehtävistä työtehtävistä, mutta yhteissuunnitteluajan käyttöä suunniteltaessa tulee huomioida, että työaika riittää suunnitelluille tehtäville. Työajan riittävyyttä tulee seurata lukuvuoden työkauden aikana.
Lue YS-ajasta tarkemmin luvusta Yhteissuunnitteluaika.
Opettajan tehtävät
- Virassa olevan opettajan ja tuntiopettajan on hoidettava virkasuhteeseensa kuuluvat tehtävät asianmukaisesti. Kaikki opettajat ovat virkasuhteisia.
- Opettajan pitää noudattaa säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.
- Työn hallinnan parantamiseksi opettajan perustehtävää ja työn painopisteitä tulee käsitellä esimerkiksi kehityskeskusteluissa ja henkilökunnan yhteisissä kokouksissa.
Tehtävien määräytyminen
- Rehtorin ja opettajien työn sisältöä ja tehtäviä ei nykyisin luetella varhaiskasvatusta ja koulutusta koskevassa lainsäädännössä.
- Tehtävät määräytyvät työsopimuksen tai viranhoitomääräyksen sekä vakiintuneen käytännön mukaisesti.
- Yleisesti voi edellyttää, että tehtävä on sellainen, että sen voidaan katsoa kuuluvan rehtorin tai opettajan professioon.
Opettajan virkaan kuuluvia tehtäviä
- Opetussuunnitelman mukaisen opetuksen sekä oppilaan / opiskelijan ohjauksen antaminen
- Oppimisen tuki
- Turvallisesta oppimisympäristöstä huolehtiminen
- Oman opetuksen suunnitteleminen ja arviointi
- Koulun ja kodin välinen yhteistyö
- Oppilaiden / opiskelijoiden arviointi
- Tukiopetuksen antaminen
- Koulun arviointiin ja kehittämistyöhön osallistuminen
- Opiskeluhuoltoon osallistuminen
Oppituntien ulkopuolella tehtävä työ
- Omien oppituntiensa ulkopuolisena aikana opettaja hoitaa virkatehtäväänsä kuuluvia oppituntien valmistelu-, suunnittelu- ja jälkityötehtäviä.
- Tänä aikana voi olla mm. yhteissuunnittelutyöaikaan liittyviä tehtäviä sekä erityistehtävien hoitoa.
- Opettajalle voidaan määrätä tilapäisesti toisen opettajan virkaan kuuluvien tehtävien hoito (ovo-määräys). Määräys edellyttää tehtävästä keskustelua ja sopimista opettajan kanssa.
