Lumitilla opiskelemme Suomen uusimmassa ja upeimmassa lukiorakennuksessa. Koulumme sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, loistavien kulkuyhteyksien äärellä. Rakennuksemme on suunniteltu opiskelijoiden toiveista ja tarpeista lähtien: meillä on useita itsenäisen työskentelyn tiloja sekä muita ajanviettotiloja opiskelijoiden käyttöön. Keskustan kohteet, kuten museot, teatteri ja musiikkikeskus ovat kivenheiton päässä koulustamme, joten teemme paljon vierailuja koulun ulkopuolelle.
Meillä on nykyaikaiset tilat ja välineet opiskeluun, kuten biologian, kemian ja fysiikan hyvin varustellut opetustilat, joista löytyy mm. PCR-laite, jolla voi monistaa DNA:ta, sekä kattavasti laitteistoja kokeellisen fysiikan testeihin. Tukenasi opinnoissasi ovat innostavat ja ammattimaiset opettajamme.
Lumitissa pääset suunnittelemaan opintojasi itse opinto-ohjaajien tukemana jo ensimmäisestä vuodesta lähtien. Meillä on laaja opintotarjonta, esimerkiksi psykologiasta ja historiasta on tarjolla runsaasti valinnaisia opintojaksoja. Lumitissa on laaja taidetarjonta myös yleislinjan opiskelijoille, mukaan lukien kuvataide. Keskeisen sijaintimme ansiosta opiskelijoidemme on helppo tehdä valintoja myös muiden keskustan lukioiden tarjonnasta.
Kannustamme opiskelijoitamme yhteiskunnalliseen osallistumiseen järjestämällä koulussamme esimerkiksi vaalitoreja ja -paneeleja. Yhteisiä asioita pääset ajamaan myös vaikkapa kestävän kehityksen tiimissä tai liikuntatutorina. Vastuuopiskelijat tuovat opiskelijoiden toiveet ja ajatukset suoraan rehtorin tietoon. Meillä on paljon erilaisia mahdollisuuksia kansainväliseen toimintaan: voit osallistua ulkomaanvaihtoihin tai toimia kansainvälisyystutorina. Meillä käy korkeakouluvierailijoita ympäri vuoden, joten pääset jo lukio-opintojesi aikana kurkistamaan korkeakouluopiskelun maailmaan.
Opiskelijamme kuvaavat, että Lumitissa saa olla oma itsensä ja tunnelma on avoin ja välitön. Opiskelijat ovat mukana luomassa koulun toimintaa, esimerkiksi tapahtumia ja välituntitoimintaa. Kerran jaksossa kokoonnumme kaikki yhteen koulun tunnille kuulemaan yhteisistä asioista ja seuraamaan opiskelijoiden esityksiä. Tutorit ja ryhmänohjaajat tukevat opiskelijoidemme ryhmäytymistä heti ensimmäisistä päivistä alkaen. Tuemme myös itsenäisesti asuvia opiskelijoitamme, jotta kukaan ei jäisi yksin.
Taidelukio Lumitissa on kolme taidelinjaa: musiikki-, tanssi- ja ilmaisutaitolinja. Suurin linjamme on kuitenkin yleislinja, jolla opiskelee yli puolet opiskelijoistamme. Taidelinjat tuovat meidän kaikkien kouluarkeen vauhdikkaita tapahtumia ja kulttuurielämyksiä – sinun ei kuitenkaan tarvitse itse tehdä taidetta hakeaksesi Lumitiin opiskelemaan!
Kuopion taidelukio Lumit muodostaa Kuopion Lyseon lukion ja Kuopion aikuislukion kanssa yhdessä Kuopion lukioiden keskustakampuksen. Taidelukion Lumit ja Aikuislukio toimivat molemmat samassa koulurakennuksessa, Lyseon lukio toimii omassa koulurakennuksessaan. Lumit ja Lyseo toimivat omina yksikköinään, mutta teemme tiivistä yhteistyötä esimerkiksi tukipajojen järjestämisessä.
Hakeminen
Taidelukio Lumitin kaikille linjoille haetaan toisen asteen yhteishaussa. Musiikki-, tanssi- tai ilmaisutaitolinjalle hakeneille lähetetään haun jälkeen sähköinen kutsu pääsykokeeseen. Tarkempaa tietoa hakemisesta löydät koulumme nettisivuilta.
Musiikkilinja
- Musiikkia klassisesta heavymetalliin kuoroissa, bändeissä, orkestereissa, lauluyhtyeissä
- Biisinkirjoitusta, sovittamista, studiotyöskentelyä, ääni- ja valotekniikkaa sekä monia muita erikoiskursseja musiikinteorian ja -tiedon lisäksi
- Esiintymisiä konserteissa, musikaaleissa ja muissa musiikkiproduktioissa
- Valmiudet musiikin ammatillisiin jatko-opintoihin
- Lisätietoa musiikkilinjasta Lumitin nettisivuilla
Tanssilinja
- Monipuolisesti ja laadukkaasti treenausta eri tanssitekniikoilla
- Paljon erilaisia esiintymismahdollisuuksia, musikaaleja ja teatteriproduktioita
- Valmiudet tanssin ammatillisiin jatko-opintoihin
- Turvallinen, kannustava ja rento ilmapiiri
- Lisätietoa tanssilinjasta Lumitin nettisivuilla
Ilmaisutaitolinja
- Näyttelijäntyötä, improvisaatiota ja teatteriesitysten tekemistä
- Käsikirjoittamista, vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja
- Teatteritietoutta ja liikeilmaisua
- Valmiudet teatterialan ammatillisiin jatko-opintoihin
- Lisätietoa ilmaisutaitolinjasta Lumitin nettisivuilla
YHTEYSTIEDOT
Kampuksen rehtori
Mika Strömberg
044 718 4540
mika.stromberg@kuopio.fi
Lumitin virka-apulaisrehtori
Inka Kokkonen
044 718 4541
inka.kokkonen@kuopio.fi
Koulusihteeri
Miia Airaksinen
044 718 4583
miia.airaksinen@kuopio.fi
Opinto-ohjaajat
Reetta Varis
044 718 5105
reetta.varis@opedu.kuopio.fi
Karoliina Nissinen
044 718 4646
karoliina.nissinen@opedu.kuopio.fi
Emmi Karvonen
044 718 4466
emmi.karvonen@opedu.kuopio.fi
Heikki Huuhka
044 718 1157
heikki.huuhka@opedu.kuopio.fi
Linjavastaavat
Ilmaisutaitolinja
Kerttu-Liisa Pirinen
044 718 4521
kerttu-liisa.pirinen@opedu.kuopio.fi
Musiikkilinja
Ville Heikkinen
044 7181402
ville.heikkinen@opedu.kuopio.fi
Tanssilinja
Sannamaria Kuula
044 718 4647
sannamaria.kuula@opedu.kuopio.fi