KAHDEN TUTKINNON OPINNOT KUOPIOSSA
Ammattilukio – eli kaksoistutkinnon suorittaminen Savon ammattiopistossa ja Kuopion aikuislukiossa
Kaksoistutkinnossa opiskellaan samanaikaisesti ammatillisen perustutkinnon opintoja sekä lukio-opintoja. Tavoitteena on ammatillisen perustutkinnon suorittamisen lisäksi kirjoittaa myös ylioppilaaksi lukiosta. Kaksoistutkinnossa osa yhteisistä tutkinnon osista ja ammatillisista valinnaisista tutkinnon osista opiskellaan lukio-opintoina. Lukio-opinnot sisällytetään osaksi ammatillista tutkintoa. Kaksoistutkinnon suorittamalla saat paremmat valmiudet työelämään sekä parannat jatko-opintomahdollisuuksiasi ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa.
Lukio-opinnot toteutetaan ammatillisen koulutuksen jaksotuksen mukaisesti. Lukiojaksoja on ensimmäisenä ja toisena vuonna kolme jaksoa. Kolmantena vuonna jaksoja on kaksi. Lukiojaksot ovat pääasiassa samaan aikaan, kun ammatillisissa opinnoissa opiskellaan YTO-aineita. Jaksojen ajankohta suunnitellaan opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.
Kuopiossa opinnot keskittyvät Savilahden kampukselle syksystä 2022 lähtien. Myös Toivalassa opiskelevat kaksoistutkinnon suorittajat tekevät lukio-opintonsa Savilahden kampuksella. Lukion opinnot rakennetaan siten, että ne antavat valmiudet ylioppilastutkintoon osallistumiseen ja samalla tukevat ammatillista tutkintoa.
Opintojen etenemisen tukemiseksi opiskelijoille on suunniteltu kolmivuotisia valmiita vaihtoehtoisia lukio-opintojen polkuja: Esimerkiksi sähköalan opiskelija voi halutessaan valita pitkää matematiikkaa ja fysiikkaa, ravintola- ja cateringala sekä matkailualan opiskelija vieraita kieliä jne.
Opiskelijan ohjauksessa on mukana kahden tutkinnon opiskelijoista vastaava opinto-ohjaaja, alan opinto-ohjaaja ja tutoropettaja. Ohjaajat seuraavat opintojen etenemistä sekä auttavat opiskelijaa opinnoissa, opintojen valinnoissa ja jatko-opintoihin hakeutumisessa.
Hae yhteishaussa ensisijaisesti ammatilliseen perustutkintoon ja valitse lomakkeesta, että olet kiinnostunut suorittamaan myös lukio-opintoja. Voit hakea opiskelemaan kaksoistutkintoa kaikissa ammatillisissa lukuun ottamatta lentokonealan perustutkintoa. Lukuaineiden keskiarvoraja on 7.
Yhteishaku tehdään osoitteessa www.opintopolku.fi.
Opintopolun hakulomakkeessa kysytään kiinnostusta suorittaa lukio-opintoja ammatillisten opintojen ohella. Mikäli hakija tulee valituksi alalle, opiskelupaikan vastaanottoilmoituksessa pyydetään sitova ilmoittautuminen lukio-opintoihin.
Lisätietoa hakijalle löytyy myös täältä www.sakky.fi/kaksoistutkinto
Ingmanedu kulttuurialan ammattiopisto, Toivala
Kaikissa perustutkinnoissa on mahdollista suorittaa ylioppilastutkinto. Opiskelijat valitaan hakemuksesta lukio-opintoihin ensimmäisen lukuvuoden keväällä. Yhteistyölukioina toimivat mm. Kuopion aikuislukio, Siilinjärven lukio ja opiskelijoiden kotipaikkakunnan lukiot. Lukio-opinnot suunnitellaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman kautta.
Kuopion konservatorio
Musiikkialan perustutkinnon yhteydessä on mahdollista suorittaa myös lukio-opinnot ja ylioppilastutkinto. Joustavat opetusjärjestelyt ja yksilölliset opintopolut mahdollistavat kaksoistutkinnon suorittamisen yhteistyössä Kuopion aikuislukion ja muiden lukioiden kanssa. Mikäli musiikki- ja lukio-opintojen yhdistäminen tuntuu omalta vaihtoehdolta, kannattaa jo hakuvaiheessa olla yhteydessä konservatorion opinto-ohjaajaan. Musiikkialan ammatillisiin opintoihin opiskelijat valitaan valintakokeiden perusteella.
Palvelualan opisto, Kuopio
Kaikissa perustutkinnoissa on mahdollista suorittaa myös lukio-opinnot ja ylioppilastutkinto. Kahden tutkinnon opinnot toteutetaan joustavasti yksilöllisin opintopoluin, opinnot suunnitellaan opintojen alussa henkilökohtaiseen osaamisen kehittämisen suunnitelmaan (HOKS). Yhteistyölukioina toimivat mm. Kuopion aikuislukio tai opiskelijoiden kotipaikkakunnan lukiot.
Lukio-opasLukuvuosi 2024-2025