Motivaatio ohjaa toimintaa, ja se on tärkeää oppimisen ja tavoitteeseen pääsemisen kannalta. Omien vahvuuksien tunnistaminen, itselle sopivien työskentelytapojen löytäminen sekä kontrollin kokeminen omasta oppimisesta lisäävät motivaatiota. Oppimismotivaation kannalta on tärkeää, että yksilö uskoo selviytyvänsä tehtävästä. Lisäksi toiminnalla tulee olla jokin tavoiteltava arvo.
Motivaatio voidaan jakaa sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Kumpaakin motivaation lajia tarvitaan: ulkoinen motivaatio auttaa tehokkuuteen, sisäinen antaa tarpeen ja ymmärryksen. Sisäinen motivaatio sisältää siis esimerkiksi onnistumisen kokemuksen, tehtävien mielekkyyden ja haasteellisuuden sekä itsensä toteuttamisen. Ulkoinen motivaatio perustuu palkkioihin ja kannustimiin.
Opiskelumotivaatiota ei kuitenkaan kannata odottaa liikaa, sillä motivaatio syntyy tekemisen kautta. Tärkeintä on, että saa aloitettua. Aseta aluksi pieniä tavoitteita. Aivot voi virittää tilaan, jossa ne oppivat entistä paremmin. Kysy itseltäsi, mitä jo tiedät tai mitä haluaisit tietää aiheesta.
Mikä lisää motivaatiota?
- Onnistuminen
- Kokemus siitä, että osaa ja on pätevä
- Odotus siitä, että voi selvitä tehtävästä
- Hyvä mieliala
- Merkityksellisyyden kokeminen
- Uteliaisuus ja kiinnostuksen herääminen
- Yhteenkuuluvuuden tunne
- Jaetut kokemukset
- Sitoutuminen tavoitteisiin
- Suurten linjojen hahmottaminen
- Tekemisen mielekkyys
Motivaation parantaminen
- Aseta selkeä tavoite
- Pohdi tavoitteen merkitystä
- Mieti miten pääset tavoitteeseesi
- Luo mielikuva tavoitteen saavuttamisesta ja onnistumisesta
- Jaa tehtävä osatavoitteisiin
- Suunnittele aikataulu
- Käytä innostavia opiskelutapoja