- Miksi valitsit lukion? Oliko sinulla muita vaihtoehtoja?
2. Selvitä lukion alussa vähintään oma ryhmänohjaajasi ja milloin ryhmänohjaustuokio on. Selvitä myös oma opinto-ohjaajasi. Selvitä lisäksi, miten ja milloin heihin saa yhteyden.
3. Montako biologian pakollista kurssia on lukiossa? Kuinka monen kurssin perusteella biologian ylioppilastehtävät laaditaan? Tutki onko lukiossasi (tai kuntasi muissa lukioissa) mahdollista valita näiden lisäksi muita biologian kursseja.
4. Pohdintaa lukion oppiaineista. Mitkä aineet sinua kiinnostavat? Mitkä aineet sinua eivät kiinnosta? Mitkä aineet ovat sinulle helppoja? Mitkä aineet ovat sinulle haastavia? Perustelu valintasi. Lukiossa alkaa uusia oppiaineita (filosofia ja psykologia). Lisäksi useissa aineissa opiskeltavat sisällöt ovat erilaisia kuin peruskoulussa. Kannattaa antaa itselle mahdollisuus tutustua uusiin asioihin ja löytää mahdollisesti uusia kiinnostuksen kohteita. Ensimmäisenä vuotena opinnot koostuvat pääasiassa pakollista kursseista, joten silloin on hyvää aikaa pohtia mitä aineita valitsee tulevina vuosina enemmän.
5. Laadi oma opintosuunnitelma. Muista, että voit tehdä myöhemmin suunnitelmaan myös kesken lukuvuotta muutoksia, vaikka toisena vuonna opinnoissa on jo valinnaisia kursseja ja alkaa hahmottua, mitä aineita ylioppilaskirjoituksissa kirjoitat. Ylioppilastutkinto – luvussa käydään läpi ylioppilastutkintoaineiden pakollisuutta ja vapaaehtoisuutta.